Case: One-Way

One-way ilmanvaihtoventtiilit – esittelyvideot myynnin tueksi

Laadukkaasti toteutettu mainosvideo tekee tuotteesta kuin tuotteesta mielenkiintoisen ja houkuttelevan. Muoviitala Oy:n valmistamat ja Kaskipuu Oy:n ikkunoihin asentamat ONE-WAY-tuloilma- ja raitisilmaventtiilit kaipasivat myynnin tueksi selkeitä ja informatiivisia esittelyvideoita. Pääsimme tässä projektissa toteuttamaan lähes kaikkea, mitä puolentoista minuutin videoihin voi vain sisällyttää: 3D- ja 2D-animaatiota, videokuvaa niin studiossa kuin “lokaatiossa”, tekstigrafiikkaa ja lisäksi taustalle äänitimme kertojaäänen.

Oli alusta asti tärkeää, että videolla luotaisiin mielikuvaa miellyttävästä asumisesta raikkaassa ja puhtaassa hengitysilmassa. Projektin suurin haaste oli, että tuotteet olivat vasta tulossa markkinoille, eikä juuri kyseessä olevia tuuletusventtiileitä ollut asennettuna vielä mihinkään oikeaan asuntoon. Hätä ei kuitenkaan ollut tuon näköinen, sillä tarvittavat kuvat saatiin toteutettua pienellä kikkailulla. Idyllisen asumisen kuvituskuvat kuvattiin kodissa, missä venttiilin ulkoinen näkyvä osa kiinnitettiin oikeaan kohtaan sopivaan ikkunaan. Kun ei ollut tarvetta kuvata aivan läheltä, näytti lopputulos kaukaa samalta, kuin miltä oikeasti asennettu venttiili näyttäisi.

Lähikuva suodattimen vaihdosta taas kuvattiin studiollamme. Kaksi ikkunaa, joihin eri venttiilimallit asennettiin, toimitettiin studiollemme, missä ne pystyttiin valaisemaan ja rajaamaan luonnollisen näköisiksi.

3D-animaatio havainnollistamaan ilman kiertoa

Animaatiot ovat videolla isossa roolissa, sillä ne havainnollistavat helposti ilman kierron venttiilin ja ikkunan sisässä, mitä olisi vaikea kuvata oikeasti tai pelkällä kertojan äänellä selostaa. 3D-animaatiot toteutettiin käyttäen pohjana 3D-tulostukseen suunniteltuja malleja. Olohuonekuvan ilman kiertoa kuvaavassa, videokuvaan yhdistettävässä 2D-animaatiossa kuvaajamme Tapio sai käyttää taiteellista luovuutta. Alun perin suunniteltiin erilaisia nuolia ja palloja, mutta ne vaihtuivat lopulta pelkistetyksi graafiseksi elementiksi.

Lopputulos sai ylistävät kommentit asiakkaalta:

”Ammattimaista videopalvelun tuotantoa. Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen; mainosvideo on sisällöltään juuri sitä mitä haimme. Yksityiskohdat hiottiin yhdessä ja vaiheet videon tuotannosta olivat koko ajan meidänkin tiedossamme. Suosittelemme todellakin Luman palveluita.”

– Antti Viitala, yritysjohtaja, Muoviitala Oy