Valokuvauksen perusteet

Julkaistu 15.06.2018

Modernin järjestelmäkameran ominaisuuksien määrä voi tuntua ylitsevuotavalta uudelle harrastajalle tai valokuvausharrastusta suunnittelevalle. Monessa ammatissakin joudutaan nykyään tuottamaan kuvasisältöjä viestintä- ja markkinointikäyttöön talon omalla porukalla tai vaikkapa yrittäjän toimesta. Kameraan tarttumista ei saa pelätä, vaan pitää rohkeasti lähteä kokeilemaan eri asetuksia. On hyvä muistaa, että jo automaattiasetuksilla järjestelmäkamera voittaa puhelinkameran mennen tullen.

Tässä blogitekstissä käydään läpi yleispäteviä perusasetuksia ja ominaisuuksia joiden pohjalta voi omaa valokuvaustaitoaan lähteä kehittämään. Näitä oppeja voidaan hyödyntää kaikilla kameramerkeillä ja malleilla. Teksti on hyvää kertausta myös harrastajalle.

Valotus

Valokuvauksessa tärkein ymmärrettävä tekninen seikka on valotus, ja se miten se rakentuu. Valotukseen vaikuttaa kolme seikkaa: aukko, suljinaika sekä ISO-arvo.

1. Aukko

F-arvo (f-stop) on luku, joka kertoo aukon koon. Aukon koko määräytyy objektiivin mukaan. Yleensä suuriaukkoiset eli valovoimaisemmat linssit ovat myös kalliimpia. Hintaan vaikuttavat myös muut seikat, kuten valmistaja ja laatu. Tärkeä huomioitava asia aukkoarvoon liittyen on se, että arvo juoksee väärin päin. Eli mitä pienempi F-arvo on, sitä suurempi aukko. Perinteisissä objektiiveissa f1.4 on suuriaukkoinen ja todella valovoimainen objektiivi.

Isolla aukolla kuvatessa saadaan aikaan lyhyt syväterävyysalue, jolloin kuvan tausta ja etuala ovat epätarkkoina (bokeh). Syväterävyyteen vaikuttaa myös kohteen etäisyys taustaan ja polttoväli. Studiossa kuvatessa halutaan monesti kuvan olevan tarkka koko syvyysalueelta. Kun käytetään salamavaloja, voidaankin kuvata pienellä aukolla, esimerkiksi f11.0. Pienellä aukolla kuvatessa, kuvan syväterävyysalue on pidempi. Näin ollen esimerkiksi peräkkäin seisovien henkilöiden kasvot ovat kummatkin tarkkoja kuvassa.

2. ISO-arvo

Hämärät tilat ovat ongelmallisia kuvauspaikkoja. Monesti kuvan halutaan olevan tarkka syvyyssuunnassa mahdollisimman pitkästi. Tällainen tilanne voi olla vaikkapa kirkossa, kun halutaan että kaikkien vieraiden kasvot eri penkkiriveillä ovat teräviä. Tällöin meidän pitää saada aukkoa pienemmälle, esimerkiksi arvoon f5.6. Jotta kuva ei alivalottuisi, pitää meidän nostaa ISO-arvoa. Korkea ISO-arvo aiheuttaa kuvaan rakeisuutta, etenkin vanhemmilla ja edullisemmilla kamerarungoilla. Tällöin meidän pitää etsiä paras kombinaatio aukon koon, ISO-arvon ja suljinajan välillä.

Studiossa salamavaloilla kuvatessa voidaan käyttää ISO100 arvoa, jolloin kuvaan ei muodostu rakeisuutta tai kohinaa juuri ollenkaan. Monissa rungoissa ISO1000 on jo sellainen arvo, että kuva menee rakeiseksi. Uudemmissa täyden kennon järjestelmäkameroissa kuva voi pysyä käyttökelpoisena jopa ISO6400-12800 arvoon asti.

3. Suljinaika

Kuvan valotusta voidaan nostaa myös suljinaikaa säätämällä. Suljinaika kertoo, kuinka kameran suljin on auki eli päästää valoa kennolle kuvaushetkellä. Jos suljinaikaa pidennetään, valotus kasvaa. Pidemmällä valotusajalla kuvista tulee herkemmin tärähtäneitä, kun kuvaan ehtii tallentua myös liikettä kauemmin. Oikeaoppisella kuvausasennolla, jossa objektiivi lepää vasemman käden kämmenellä, voidaan minimoida kuvan tärähtämistä. Kuvaaja voi myös nojata seinään tai tukea itseään muulla tavoin kuvaustilanteessa. Monopod-kamerajalusta on myös näppärä apuväline kameraa tuettaessa.

Jotta kuvista saataisiin käsivaralta kuvattaessa aina teräviä, nyrkkisääntönä suljinajan asetukselle voidaan pitää: 2 x polttoväli. Eli 50mm objektiivilla kuvatessa suljinalan tulisi olla 1/100. Suljinaikaa on varaa pidentää, jos käytössä on kuvanvakaajallinen objektiivi

Todella pitkää suljinaikaa voidaan hyödyntää vaikkapa arkkitehtuurillisissa kuvissa jalustalta kuvattaessa. Kun kuvaa valotetaan esimerkiksi puoli tuntia, katoavat kaikki ohikävelevät ihmiset kuvasta, ja jäljelle jää vain kohteena oleva rakennus. Toinen kaikille tuttu esimerkki pitkästä valotusajasta on sädetikulla ilmaan kirjoitettu teksti, esimerkiksi vuosiluku uudenvuoden kuvissa.

Polttovälit

Laajakulmaobjektiivissa, kuten 20mm objektiivissa, on lyhyempi polttoväli kuin teleobjektiiveissa, esimerkiksi 200mm objektiiveissa.  Objektiivien polttoväleihin liittyy vääriä olettamuksia, kuten laajakulmaobjektiivin ”perspektiivivääristymä”. Todellisuudessa kyseessä on näkymän rajaus. Teleobjektiivi rajaa kuvattavan alueen tiukemmaksi. Kuvan perspektiivi on aina sama eri objektiiveilla. Perspektiivi muuttuu, kun kuvausetäisyys kohteeseen muuttuu.

Kun kuvaan halutaan paljon informaatiota, käytännöllisiä ovat laajakulmaobjektiivit, kuten 16-24mm objektiivit. Niiden avulla kuvassa voidaan näyttää laajoja näkymiä, mikä on tärkeää esimerkiksi asuntokuvissa. 35-50mm polttovälin objektiivit ovat hyvä yleisvalinta monenlaiseen kuvaukseen ja ne ovatkin perustarvikkeita jokaisen kuvaajan kameralaukussa. Tiukemmat 70-130mm objektiivit ovat omiaan muotokuvauksissa. Teleobjektiivit 200-400mm puolestaan ovat tarpeellisia, kun ollaan kaukana kohteesta, esimerkiksi urheilukuvauksessa tai vaikkapa lintuja kuvatessa.

Zoom-objektiiveilla voi polttoväliä muuttaa kuvatessa ilman, että linssiä tarvitsee vaihtaa. Widezoom-objektiivi, kuten 24-70mm, onkin todella kätevä ja monipuolinen linssi, joka riittää aloittelevan kuvaajan tarpeisiin erittäin hyvin. Kiinteäpolttoväliset objektiivit ovat kuitenkin laadukkaampia kuin saman hintaluokan zoom-objektiivit. Aloittelevalle kuvaajalle hyvä kiinteä polttovälisten objektiivien setti voisi olla vaikkapa 20mm, 35mm ja 85mm polttoväliset lasit. Kuvausharrastuksen alkuun pääsee kuitenkin hyvin kiinni pelkästään 35mm tai 50mm yleisobjektiivilla.

White balance

White balance, eli valkotasapaino, on tärkeä osa valokuvauksen perusteita ja sillä määritetään kuvan valkoinen värisävy. Valkotasapaino määritellään värilämpötilana (kelvin), käytetyn valon sävyn mukaisesti. Hehkulampun valo on kellertävää, vaikka ihmissilmä mukautuu valoon ja näkee sen valkoisena. Tämän vuoksi meidän pitää ilmoittaa kameralle, mikä väri on puhdas valkoinen.

RAW-kuvia kuvatessa pääsee valkotasapainoa säätämään jälkikäteen, kun kuvia käsitellään kuvankäsittelyohjelmalla. Jos kuvataan suoraan .jpg-muodossa, kuvaan on pakattu mukaan vähemmän väri-informaatiota ja isoja sävyeroja valkotasapainossa ei voida jälkikäteen korjata. Uusissa kameramalleissa automaattivalkotasapaino on varsin toimiva asetus, mutta etenkin jpg:nä kuvatessa voi olla tarpeen ottaa varman päälle ja asettaa valkotasapaino manuaalisesti.

Kameroissa on olemassa valmiina useita käyttökelpoisia valkotasapainoasetuksia kuten päivänvalo, varjo, hehkulamppu, loisteputki ja salama. Valkotasapainon voi myös määrittää manuaalisesti säätämällä kelvinarvon haluttuun lukemaan. Uudemmilla kameroilla voidaan myös mitata valkotasapaino valko- tai harmaakorttia käyttäen. Tämä on hyvä tapa etenkin videota kuvatessa.

Sommittelu

Teknisiä seikkoja tärkeämpää valokuvauksessa on kuitenkin kuvan sisältö ja sommittelu. Sommitteluun on olemassa monia erilaisia nyrkkisääntöjä, kuten kolmanneksen sääntö. Kolmanneksen sääntö pohjautuu kultaiseen leikkaukseen. Siinä kuva jaetaan kuva yhdeksään yhtä suureen osaan pysty- ja vaakasuunnassa. Viivojen neljään risteymäkohtaan voidaan asettaa sisällöllisesti tärkeitä kohteita tai linjoja kuvassa. Sommitellessa on hyvä myös pitää mielessä kuvan syvyysalue: etuala, kohde, tausta. Etualaa voidaan hyödyntää esimerkiksi kuvan mielenkiintoiseen rajaukseen. Etenkin muotokuvia kuvatessa taustan pitäisi olla rauhallinen ja tummempi kuin kohde.

Rohkeasti kokeilemaan!

Valokuvaus voi tuntua alkuun melko tekniseltä harrastukselta, mutta sitä ei pidä säikähtää. Pitää muistaa, että kamera on vain työväline, jolla oma visio muunnetaan kuvalliseen muotoon. Asetukset voivat olla mitä vain, kunhan kuva on visuaalisesti ja sisällöllisesti mielenkiintoinen. Tärkeintä onkin kuvata paljon ja kokeilla rohkeasti eri asetuksia ja toimintoja. Kun kuvauskokemusta karttuu, myös tekninen ymmärrys kameran asetuksista aukeaa laajemmin ja kuvaajalle muodostuu käsitys hyvistä perusasetuksista eri tilanteisiin. Nautinnollisia kuvaushetkiä!