Älä unohda ääntä – Näillä ohjeilla videoidesi äänet kuuluviin

Julkaistu 19.06.2019

Joku sanoi joskus, että ääni tekee elokuvasta puolet. Silti videokuvauksesta puhuttaessa keskitytään usein pelkästään kuvalliseen kerrontaan ja kameratekniikkaan. Hyvä ääni on joissain tapauksissa jopa kuvaa tärkeämpi osa onnistunutta lopputulosta. Jos videolla käydään dialogia tai haastatellaan ihmisiä, menee koko hommalta pohja, jos puheesta ei saa kunnolla selvää!

Kameroissa itsessään on harvoin laadukkaita mikrofoneja. Vaikka ne kohtalaisesti yleisääntä ottaisivatkin, äänittyvät kaikesta kameran operoinnista aiheutuvat äänet mukaan voimakkaasti ja häiritsevästi. Siksi harrastelijakuvaajankin olisi hyvä investoida jonkinlaiseen äänityslaitteeseen, joita on saatavilla nykyään verrattain edullisesti. Tässä blogissa käyn lyhyesti läpi edullisen hintaluokan äänityskalustoa videokuvaukseen, sekä perusohjeita äänitykseen ja äänen editointiin.

Tallentimia ja mikrofoneja

Se, minkälaista äänikalustoa tarvitset, riippuu tietysti siitä mitä aiot äänittää. Mikrofoneja on olemassa erilaisilla suuntakuvioilla: niin sanottu haulikkomikki poimii äänet suoraan edestä ja sopii esimerkiksi puhuvan henkilön äänitykseen, kun taas ympyräkuvioinen yleismikki tallentaa ääntä joka suunnasta ja sopii hyvin tilaäänen nauhoitukseen.

Järjestelmäkameran tai laadukkaan pokkarin omistajalle ehkä helpoin tapa parantaa äänenlaatua on hankkia kameraan liitettävä videomikrofoni. Useissa kameroissa on 3,5 mm mikkiliitäntä, ja valikoimaa salamakenkään kiinnitettävissä mikeissä on paljon. Näiden hintahaarukka on noin 50–300 e. Videomikkejä on saatavana sekä suuntaavilla että laajoilla suuntakuvioilla, sekä stereona että monona.

Järjestelmäkameran sisäinen äänenkäsittely ei ole kuitenkaan yleensä laadukkaimmasta päästä, ja toinen vaihtoehto onkin hankkia ulkoinen äänentallennin. Esimerkiksi Zoom ja Tascam valmistavat pienikokoisia ja helppokäyttöisiä tallentimia hintaluokassa 100–400 e. Niissä on mukana yleensä hyvin yleiseen tilaäänitykseen sopivat mikit, mutta parempiin malleihin pystyy liittämään XLR-johdolla periaatteessa minkälaisen mikrofonin tahansa. Ulkoinen nauhuri tallentaa äänen tietysti omaan tallennuslaitteeseensa (esim. SD-muistikortti), joten videokuvan ja äänen synkkaaminen pitää hoitaa jälkikäteen.

Jos äänität nimenomaan puhuvaa henkilöä, eikä mikrofonia ole mahdollista sijoittaa tarpeeksi lähelle puhujaa, voidaan ottaa apuun langattomat nappimikrofonit. Pieni nappimikki kiinnitetään sopivaan paikkaan lähelle suuta, esimerkiksi paidan kaulukseen, siten ettei se pääse hankaamaan vaatteisiin. Lähetinosa piilotetaan vaatteiden alle tai taskuun, ja vastaanotin yhdistetään kameraan tai tallentimeen. Edullisten langattomien mikkijärjestelmien hinnat pyörivät 200 euron molemmin puolin.

ÄÄNITYSTILANNE HALTUUN

Laadukkaat laitteet eivät tietenkään itsessään saa aikaan hyvää äänitystä, mutta onneksi muutamat perusasiat mielessä pitäen pääsee jo pitkälle. Oletuksena mikrofoni sijoitetaan aina mahdollisimman lähelle äänilähdettä, mutta tietysti niin, ettei se näy kuvassa. Näin äänitysvoimakkuutta voidaan laskea itse kohteen äänen kuuluessa selkeämmin, ja mahdolliset taustan hälyäänet jäävät mahdollisimman hiljaiseksi. Samalla myös mahdollisen tila-akustiikan aiheuttama häiriö pienenee.

Ulkona äänitys on usein haastavaa tuulen takia, mihin auttaa jonkin verran mikrofonin päälle asetettava karvainen tuulisuoja. Jos tuuli siltikin humisee mikrofoniin, on yritettävä suunnata sitä jotenkin eri tavalla, tai etsiä kokonaan tuulelta suojaisaa paikkaa. Myös sisätiloista voi löytyä ikäviä taustaääniä, esimerkiksi hurisevia ilmastointilaitteita ja kylmäkoneita, jotka ihmiskorva osaa sulkea pois, mutta jotka mikrofoni poimii siinä missä muunkin taustamelun. Äänittäjän onkin tärkeää monitoroida, eli käytännössä kuunnella kuulokkeilla, miltä nauhoitettava ääni kuulostaa, jotta häiritsevät asiat huomataan ja niille voidaan tehdä mahdollisuuksien mukaan jotain.

Tärkeää on tietysti myös tason eli äänitysvoimakkuuden säätäminen. Ääninauhureista ja nykyään useimmista kameroista saat näkyviin äänenvoimakkuuden mittarin: kovimpien äänten pitäisi pomppia lähellä nollaa, mutta ei sen yli, muutoin voimakkaat äänet säröytyvät. Liian varovasti ja hiljaa ei pidä myöskään äänittää, koska silloin joudut jälkikäteen vahvistamaan äänisignaalia, jolloin lopputulos alkaa kohista.

JÄLKIKÄSITTELYSSÄ TASOT KOHDALLEEN

Onnistunut äänitys voi kuulostaa hienolta ihan sellaisenaankin, mutta parasta on leikkauksen yhteydessä tehdä pientä parantelua. Esimerkiksi Adobe Premiere -leikkausohjelmaan sisältyy monia efektejä, joilla saadaan perussäädöt kuntoon. Taajuuskorjaimella (EQ, ekvalisaattori) voidaan säätää ääniraidan eri taajuuksia (basso, keskiääni, diskantti) kovemmalle tai hiljaisemmalle. Jos ääniraidassa on laaja dynamiikka, eli kovimpien ja hiljaisimpien äänten ero on suuri, voidaan tilannetta tasoittaa kompressoinnilla. Kohinanpoistoefektilla taas voidaan poistaa häiritsevää taustasuhinaa.

Jos et muuta äänen jälkikäsittelyä videoosi tee, niin hoida ainakin yksi asia kuntoon: tasot. Varsinkin jos käytät materiaaleja eri lähteistä, esimerkiksi musiikkia tai muita irtoääniä, niiden äänenvoimakkuudet vaihtelevat todennäköisesti keskenään paljonkin. Olen katsonut esimerkiksi YouTubessa liian monta kuvakerronnan puolesta hienon näköistä videota, joissa äänenvoimakkuus kuitenkin vaihtelee laidasta laitaan. Välillä puheesta ei kuule mitään, ja välillä musiikki pauhaa aivan liian kovaa. Eli älä jätä äänenvoimakkuuden säätämistä katsojan hommaksi kaukosäätimellä, tee se itse editoidessa!