Ohjeet kuvakokoihin ja muuta otostermistöä

Julkaistu 05.12.2019

Elokuvien ja muiden videotuotantojen tekoon liittyy paljon erilaisia termejä. Kuvakerronnassa tärkeimpiä lienevät nimet eri kuvakoille ja kuvakulmille, joiden tuntemisen voisi sanoa kuuluvan hyvään yleissivistykseen, vaikkei media-alalla työskentelisikään. On aina eduksi, jos videotuotannon asiakkaalla on vaikka käsikirjoitusta lukiessaan perustiedot eri käsitteistä. Tällöin suunnitelmat aukeavat helpommin ja kommenttien antaminenkin helpottuu.

Kuvakoot

Kansainvälisessä käytössä on yleisimmin niin sanottu kahdeksan kuvakoon sarja, joka auttaa suunnittelussa ja työryhmän keskinäisessä kommunikoinnissa. Leikkauksessa tulisi välttää liian suuria hyppäyksiä eri kuvakokojen välillä, ellei haluta erityisen dramaattista tehokeinoa. Toisaalta jos kuvaussuunta tai kuvakulma ei vaihdu olenkaan, liian pienet muutokset eivät nekään näytä yleensä hyvältä.

Yleiskuva (YK, extreme long shot): Laaja kuva esimerkiksi maisemasta tai muusta tapahtumapaikasta. Yksityiskohtia mahtuu kuvaan runsaasti, mutta yksikään niistä ei yleensä ole hallitsevassa asemassa.

Laaja kokokuva (LKK, long shot): Kun siirrytään yleisnäkymästä askel lähemmäs esimerkiksi henkilöhahmoja, mutta heidän ympärilleen jätetään silti reilusti tilaa.

Kokokuva (KK, full shot): Henkilöt on rajattu nyt täyttämään korkeussuunnassa lähes koko kuvan. Tausta ja tapahtumapaikka eivät ole enää niin suuressa roolissa, ja henkilöiden toiminta näkyy selkeästi.

Laaja puolikuva (LPK, long medium shot): Henkilö on rajattu noin reidestä ylöspäin. Lähes sama rajaus on niin kutsutussa cowboy-kuvassa, missä rajaus on vähän lantiosta alaspäin, jolloin pyssysankarin pistooli saadaan mukaan kuvaan.

Puolikuva (PK, medium shot): Henkilö on rajattu navan tienoilta ylöspäin. Neutraali kuvakoko esimerkiksi kahden ihmisen keskustelulle.

Puolilähikuva (PLK, medium close-up): Henkilö on rajattu rinnan korkeudelta ylöspäin, yleinen kuvakoko esimerkiksi henkilöhaastatteluissa.

Lähikuva (LK, close-up): Henkilön kasvot täyttävät lähes koko kuva alan, ilmeet ja eleet näkyvät intensiivisesti.

Erikoislähikuva (ELK, extreme close-up): Henkilön kasvot eivät enää edes mahdu kuvaan, vaan kuvataan yksityiskohtaa esimerkiksi silmistä.

Osa kuvakokojen termeistä pätevät toki mille tahansa kuvauskohteille, eivät pelkästään ihmisille. Vaikkapa henkilöauto voidaan rajata kokokuvaan, tai sen ajovaloista voidaan ottaa lähikuvaa.

Muita tärkeitä käsitteitä

Otos (tai kuva) on videon kuvakerronnan peruselementti, yhtenäinen jakso videokuvaa. Otoksia yhteen leikkaamalla saadaan toimintaan jatkuvuus ja lopulta aikaiseksi kohtaus. Jokaisen kuvan tulisi tukea kohtauksen tarinankerrontaa – joko selkeyttäen sitä tai miksei aiheuttaen hämmennystäkin, jos sellainen on tarkoituksena.

Kohtaus voi alkaa esimerkiksi niin sanotulla ”esittelykuvalla” (establishing shot), joka on yleiskuva tai laaja kokokuva tapahtumapaikasta. Yrityksen tai muun vastaavan toimijan esittelyvideoon saadaan hieno esittelykuva esimerkiksi toimitilojen ilmakuvalla. Laajasta kuvasta on tarinallisesti selkeä ja helppo valinta siirtyä lähempiin otoksiin. Toisin päin tehtäessä, eli esimerkiksi erikoislähikuvasta puolikuvaan siirryttäessä, syntyy aivan toisenlainen jännite – tilanne ei aukeakaan katsojalle heti ensimmäisessä kuvassa.

Kahden samannäköisen kuvan yhteen leikkaamista voi helpottaa ”cut-away”-otoksella. Se voi olla vaikkapa lähikuva tai erikoislähikuva jostain kohtaukseen liittyvästä yksityiskohdasta, jota ”väläytetään” hetki laajempien kuvien välissä. Näin voidaan myös hyppiä lyhyitä matkoja ajassa ja tiivistää tapahtumia.

Kuvakulmalla tarkoitetaan kameran suuntaa suhteessa kohteeseen. Ylä- ja alakulmista käytettävät käsitteet lintu- ja sammakkoperspektiivi lienevät useimmille tuttuja. Kuvakulmaa vaihtamalla kerronnan sävy voi vaihtua hyvinkin radikaalisti: alakulmasta kuvattu kohde tuntuu suuremmalta, voimakkaammalta tai jopa pelottavammalta, kuin yläkulmasta kuvattu kohde, joka taas vaikuttaa pienemmältä ja heikommalta kuin ehkä onkaan.

Kahden ihmisen keskustellessa käytetään usein over-the-shoulder (OTS) -otosta. Siinä selin kameraan olevan henkilön olkapää rajataan kuvan jompaankumpaan reunaan, ja toinen henkilö rajautuu tyylikkäästi kuvan vastakkaiselle puolelle. Kun käytetään kahta suurin piirtein symmetrisesti rajattua OTS-kuvaa vuoron perään, puhutaan vastakuvista.

Yleinen lyhenne on myös POV, eli point-of-view, suomeksi subjektiivinen otos. Tällöin kamera kuvaa henkilön tai hahmon omasta näkökulmasta – kamera liikkuu ja kuva seuraa tapahtumia kuten henkilö itse liikkuisi ja ympärilleen katselisi.