Case: Liikuntakeskus Fun
Liikuntakeskus Fun – virtuaalitunteja studiossa
Videotuotantojen parissa työskennellessä tulee joka projektissa vastaan aivan omanlaisiaan tilanteita ja haasteita, ja joka kerta oppii jotain uutta. Kun Oulun Talvikankaalle avautuva Liikuntakeskus FUN tilasi upouuteen virtuaalistudioonsa liikunnanohjausvideoita, pääsimme tuottamaan meille uudenlaista videoformaattia. Huolellisesti suunnittelemalla, kuvaamalla ja editoimalla saimme projektin hienosti pakettiin. Lopputulos näyttää erinomaiselle, ja kiitosta on tullut niin FUNin kuin heidän asiakkaidensa puolelta!
Virtuaalitunnit pyörivät siis kuntosalin erillisessä tilassa, jossa asiakkaat voivat laittaa näkymään näytöltä haluamansa jumppatunnin ja kuntoilla sen mukana mihin kellonaikaan tahansa. Tarvetta oli kahdelletoista videolle, jotka sisältäisivät esimerkiksi sisäpyöräilyä, reisi-pakara-vatsa-treeniä, joogaa sekä venyttelyä. Ohjelmien kestot olivat noin puolen tunnin luokkaa, eli yhteensä videomateriaalia kertyi yli kuusi tuntia.
Olimme ottaneet studiossamme mainosvalokuvia FUNille jo aiemmin, ja videoihin toivottiin samanlaista tyyliä. Taustalle valikoitui yrityksen ilmeeseen sopiva musta tausta, josta liikunnanohjaajan ääriviivat saatiin esille selkeästi käyttämällä voimakasta takavaloa. Myöskin lattia päällystettiin mustalla kartongilla, jolloin ohjaaja erottuu mustuudesta entistä selkeämmin ja tyylikkäämmin.
Kaikki videot saatiin hyvin purkkiin parin päivän aikana, kiitokset tästä kuuluu ehdottomasti liikunnanohjaajien rautaiselle ammattitaidolle. Ohjaajan puheen äänitys hoidettiin langattomasti nappimikrofonilla, joka nappaa äänet vain lähietäisyydeltä. Näin saatiin talteen puheääni ilman, että taustalla soiva musiikki tallentui samalle ääniraidalle. Taustamusiikit lisättiin valmiisiin videoihin editointivaiheessa, jolloin äänenlaatu pysyi hyvänä.
Jokaiseen videoon lisättiin myös tekstigrafiikkaa FUNin yritysilmeen väreillä ja fonteilla: tunnin ja ohjaajan nimi, kuntoilussa tarvittavat välineet, taustalla soivan biisin ja artistin nimi, sekä kello, josta näkee kuinka paljon tuntia on vielä jäljellä. Lisäksi sisäpyöräilyvideoihin animoitiin grafiikkaa, josta näkee pyöräilyn raskauden eri kappaleiden aikana ja että missä kohtaa tuntia ollaan menossa. Tässäkin pyrimme mahdollisimman hyvin asiakkaan omaan tyyliin istuvaan ulkoasuun, ja lopputuloksesta tuli muuhun videoon hienosti istuva, yksinkertainen mutta selkeä syketasografiikka.
Videokirjastoon lisää valikoimaa
Videot onnistuivat erittäin hyvin ja niille oli niin kova kysyntä FUNin asiakkaiden puolelta, että videokirjasto sai yksitoista uutta videota lisää alkuvuodesta 2021. Olimme tuolloin muuttaneet uusiin tiloihin, joten studiokin oli tätä tuotantoa varten isompi ja parempi. Hyväksi todettu toteutustapa pysyi kutakuinkin samana. Todennäköisesti lisää videoita tullaan tekemään vielä tulevaisuudessa, koska eipä saman videon tahtiin jaksa aivan loputtomiin liikkua ja vaihtelu virkistää. Alta voit katsoa koosteen tähän mennessä tuottamistamme FUNin virtuaalitunneista.