Näyttävyyttä videoihin kamera-ajoilla

Julkaistu 19.03.2020

Videokuvauksessa kannattaa ottaa kaikki ilo irti asioiden liikkeestä! Ja tämänhän ei tietenkään tarvitse tarkoittaa pelkästään kohteiden liikettä, vaan myös kameraa voidaan käännellä tai sen paikkaa muuttaa kesken otoksen. Näin voidaan staattisestakin kuvauskohteesta saada elävämpää materiaalia, kun kamera ei pelkästään nökötä paikoillaan jalustan nokassa. Nykyisin elokuvamaistenkin kamera-ajojen teko on aiempaan helpompaa, koska kamerat ovat pienempiä.

Kameran liikkeet pitää kuitenkin tehdä harkiten ja oikeita apuvälineitä käyttäen, jotta lopputulos näyttää laadukkaalta. Tärisevä tai muuten epätasainen kameran liike vie huomiota itse sisällöstä ja voi pahimmillaan pilata koko otoksen. Varsinkin fiktiivistä tuotantoa tehdessä on tärkeää kysyä, mikä on kameraliikkeen motivaatio? Mainostuotannossa motivaatioksi voi riittää pelkkä ”vau”-efekti, mutta toisaalta liikkeen teknisen onnistumisen tärkeys korostuu!

Zoom!

Zoomaus lienee kaikille tuttu käsite: siinä itse kamera ei liiku, mutta zoom-objektiivin polttoväliä muutetaan joko pienemmästä suurempaan tai toisin päin. Näin voidaan joko viedä huomio tiettyyn kohteeseen yleiskuvassa, tai vastaavasti esitellä millaisessa ympäristössä jokin kohde on. Varsinkin nopea zoomaus on kuitenkin hyvin voimakas tehokeino, eikä zoomailuja kannata käyttää videolla perusteettomasti koko ajan.

Panorointi ja tilttaus

Pidetään kameran paikka vielä XYZ-koordinaatistossa paikoillaan, mutta käännellään sen sijaan itse kameraa. Kameran vaakasuuntaista kääntöä kutsutaan panoroinniksi tai ”pannaukseksi” (englanniksi pan), ja pystysuuntaista kääntöä tilttaukseksi (tilt). Näillä kameran perusliikkeillä saadaan esimerkiksi seurattua liikkuvaa kohdetta, tai varsinkin pannauksella esimerkiksi esiteltyä maisemaa tai muuta tapahtumapaikkaa. Kohteen esittely tilttauksella alhaalta ylös saa sen vaikuttamaan suuremmalta ja vaikuttavammalta, kun taas ylhäältä alas pienemmältä ja vähäpätöisemmältä. Sekä panoroinnin että tilttauksen pitäisi onnistua aivan edullisimmallakin videojalustalla.

Käsivarakuvaa apuvälineillä ja ilman

Otetaan kamera nyt irti jalustasta ja liikutellaan sitä ympäriinsä ihan käsivaralla. Liikkuvia kohteita voidaan näin seurailla vapaasti, periaatteessa ihan mistä vain minne kameramies vain pääsee. Dokumentaarista materiaalia tehdessä käsivarakuva on helppo ratkaisu, kun kohtaukset eivät ole tarkkaan suunniteltuja ja tilanteet voivat muuttua äkkiä. Elokuvissa käsivara lisää kohtaukseen jännitettä ja vaikkapa toimintakohtauksissa vauhdin tuntua. Tämä tietysti siksi, että kuva ei enää pysy aloillaan, vaan kamera heijaa kuvaajan käsien mukana.

Liiaksi tärisevä kuva on kuitenkin harvoin tarkoituksellista tai miellyttävää katsoa, joten käsivarakuvauksessa kannattaa käyttää apukeinoja kuvan vakauttamiseksi. Monen nykykameran objektiivissa tai kennossa on kuvanvakaaja, mitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää videokuvauksessa. Jos kuvaa paljon käsivarakuvaa pienellä kameralla, melko edullinen investointi on kevyt olkatuki eli shoulder rig. Painavammille kameroille on olemassa ammattilaisten apuvälineitä, kuten Easyrig ja Steadycam. Nykyisin on saatavilla myös paljon elektroniikkaa ja gimbaaleja hyödyntäviä vakautusvälineitä, kuten DJI:n valmistamat Ronin M ja Ronin S.

Tasaista ajoa maan pinnalla

Kun halutaan tasaisia ja elokuvamaisia kamera-ajoja, tarvitaan vielä tukevampia systeemeitä. Jalustan, jalustojen tai vaikka pöydän päälle voidaan asentaa slider, jolla kameraa voidaan liikuttaa tasaisesti kiskojen tai vastaavien päällä sliderin pituuden matkalta. Jos halutaan pidempiä ajoja, avuksi tulee dolly, eli yksinkertaisimmillaan jalustan alle laitetaan pyörät. Jos kuvataan tasaisella lattialla, toimivat pyörät usein hyvin jo itsessään, mutta esimerkiksi ulkona kantojen ja kivien päälle täytyy rakentaa rata, jolla pyörät sitten pyörivät.

Kunnollisten dollyratojen rakentaminen vaatii jo yleensä oikeaa elokuvakalustoa ja sitä kautta budjettia tuotantoon, mutta järjestelmäkameralle riittävän sliderin hinta on onneksi edullisempi aktiiviharrastajalle. Kamera-ajoja voi kikkailla myös vielä edullisemmin: esimerkiksi ostoskärry tai toimistotuoli voivat toimia loistavana dollynä. Olenpa kerran ollut kameran kanssa pyörällisen sairaalavuoteen päällä, samalla toisten sitä vetäessä, ja saanut varsin onnistuneen ajon käytävällä kävelevästä näyttelijästä!

Perinteisesti kun puhutaan kamera-ajoista, tarkoitetaan nimenomaan dolly- tai rata-ajoja. Englanniksi dollyajolla tarkoitetaan nimenomaan suoraan kohdetta kohti tai kohteesta poispäin liikkuvaa kameraa, ja sivusuunnassa kohdetta seuraava ajo on nimeltään ”trucking shot” (raideajo). Toisin kuin zoomatessa, kohdetta päin lähestyvä kamera-ajo liikuttaa ja muuttaa myös ympäristöä otoksessa. Tunne näissä kahdessa on varsin erilainen: zoomatessa katsoja pysyy tavallaan etäällä kohteesta, kun taas kamera-ajossa liikkuu kameran mukana lähemmäs.

Nostoja ja laskuja

Tietyllä tapaa monipuolisimmat liikkeet kamera-ajoille (jos ei käsivaraa lasketa) tarjoavat erilaiset kraanat (eng. crane). Kamera laitetaan ”nostokurjen” päähän, ja vartta liikuttamalla saadaan ajoja ylös, alas ja sivuille. Tyypillinen kraanakuva alkaa lähempää maan tasoa, esimerkiksi etualan kohteesta, josta se lähtee nousemaan korkeammalle esitellen tapahtumapaikkaa laajemmin. Tai vastaavasti ensin voidaan esitellä laajempi maisema, jossa esimerkiksi henkilö kävelee kameraa kohti. Kamera laskeutuu hitaasti alas paljastaen etualalta vaikkapa auton, jonka kyytiin henkilö sitten lopun kompositiossa astuu.

Kameran koon mukaan kraanoja on moneen lähtöön. Pienemmille kameroille on saatavana ns. jib-kraanoja, jotka kiinnitetään yleensä jalustan päälle. Isoimmilla kraanoilla voidaan nousta useiden metrien korkeuteen ja kyytiin mahtuu kameran lisäksi myös kuvaaja ja ehkä avustajakin. Hollywoodin action-leffojen making of -materiaaleissa voi nähdä usein moottoroituja kraanoja, joilla saadaan erittäin tarkkoja kamera-ajoja nopeistakin tilanteista.