Valo haltuun – aloittelijan ohjeet kuvien valaisuun
Julkaistu:
Saamme kiittää valoa siitä, että ylipäätään näemme mitään. Ilman valoa ei olisi myöskään valo- tai videokuvausta. Siksipä oikeanlaisen valaisun ymmärtäminen on missä tahansa kuvaamisessa ensiarvoisen tärkeää. Huonosti tai väärällä tavalla valaistu kuva näyttää harvoin hyvältä, vaikka se olisi otettu laadukkaalla kameralla tai sommiteltu kuinka kauniisti tahansa.
Valon väri
Valoa kannattaa ajatella kuin maalarin maalia; sillä voit ”maalata” kohteesta ja taustasta esiin juuri sitä mitä haluat, tai vastaavasti jättää asioita piiloon. Valoa on eri väristä ja vahvuista: pehmeää ja kovaa, kirkasta ja hämärää.
Värilämpötila eli valkotasapaino on yksi kameran perusasetuksista. Sillä säädetään kuinka lämpimän (punertava/kellertävä) tai kylmän (sinertävä) värinen kuvasta tulee. Jos haetaan neutraalia lopputulosta, säädetään asetus niin, että luonnossa valkoiset asiat näyttävät kuvassakin valkoiselta. Valkotasapainolla voidaan toki myös korostaa esimerkiksi ilta-auringon kullanhohtoa tai yön mystistä sinisyyttä, mutta yleisohjeena kannattaa raakamateriaali aina kuvata mahdollisimman neutraalina ja jättää värien hienosäätö tietokoneella editointiin.
Jos kuvassa on monen sävyistä valoa sekaisin, voi olla hankalaa saada kaikki värit näyttämään hyvältä kamerassa. Esimerkiksi ulkoa ikkunasta tuleva valo on yleensä huomattavasti kylmemmän sinistä kuin katossa valaisevan lämminsävyisen hehkulampun valo. Jos käytät lisävalaistusta, kuten esimerkiksi salamaa tai ledipaneelia, tulisi ne säätää sopivaksi vallitsevan valon mukaan. Jos värilämpötilaa ei voi säätää valaisimesta suoraan, voidaan valon päälle asettaa erisävyisiä kalvoja, joko sinistä tai kellertävää tilanteen mukaan.
Valon kovuus
Keskipäivällä kirkkaalta taivaalta paistava aurinko on esimerkki kovasta valosta. Se luo kohteeseen kovat kontrastit valon ja varjon välille. Sama tilanne syntyy salamavalolla tai muulla kirkkaalla valaisimella, kun se osoitetaan suoraan kohteeseen eikä välille laiteta mitään valoa pehmentävää diffuuseria.
Voitkin varmaan arvata mitä pehmeä valo vastaavasti on. Siinä valo joko heijastuu jonkin muun asian kautta tai valonlähteen edessä on jotain, mikä päästää vain osan valosta läpi. Tällöin varjojen rajat ovat paljon epäselvemmät ja pehmeämmät, eivätkä kohteen muodot erotu yhtä kontrastikkaasti. Hyvä esimerkki tästä on pilvisen päivän valo ulkona. Pehmeää valoa tuottavat myös valaisevalta pinnaltaan laajat ledipaneelit.
Tiivistetysti: mitä pienempi valonlähde, sen kovempi valo, ja mitä laajempi valonlähde, sen pehmeämpi valo. Myös valon etäisyys vaikuttaa: mitä lähempänä valo on, sitä kovemmat ovat varjot se luo.
Kolmipistevalaisu
Nyt kun on käsitelty vähän valon ominaisuuksia, voidaan alkaa laitella lamppuja paikalleen. Valon suunta luo kuvaan syvyysvaikutelmaa ja tunnelmaa. Suoraan edestä kohteeseen osoittava valo on tasainen ja lattea, kun taas jyrkästi sivusta tai takaa osoittava on dramaattinen ja kontrastikas. Oheisessa kuvassa esitelty kolmipistevalaisu on yksi valaisun klassikko-ohjeista, jossa kohde, esimerkiksi ihminen, valaistaan kolmesta suunnasta.
Päävalo on valoista kirkkain ja vastuussa siitä, että valoa on riittävästi kameran toiminnalle. Se sijoitetaan kameran suunnasta noin 45 asteen kulmaan jommallekummalle puolelle kohdetta. Vastakkaiselle puolelle kameran näkökulmasta sijoitetaan himmeämpi täytevalo, jolla tasoitetaan päävalon luomia varjoja oman maun mukaan. Kolmas valo eli takavalo (ihmiskuvauksessa usein hiusvaloksi kutsuttu) laitetaan kohteen taakse, jolloin kohteen ääriviivat piirtyvät taustasta irti tyylikkäästi.
Ainakin ihmisiä kuvatessa päävalo ja täytevalo kannattaa pitää pehmeänä, jotta kasvoille ei muodostu liian kovia varjoja. Takavalo sen sijaan voi toimia paremmin kovana ja kirkkaana. Kannattaa kokeilla rohkeasti mikä toimisi parhaiten!
Hyödynnä vallitseva valo
Taitava valaisija osaa lisävalojen lisäksi käyttää luovasti myös luonnonvaloa tai sisätilojen omaa valaisua (ns. practical lighting) – ja parhaassa tapauksessa yhdistellä näitä kaikkia. Useimmiten emme voi vaikuttaa kaikkiin valonlähteisiin, mutta kohteen sopivalla sijoittelulla ja/tai lisävalojen avustuksella saadaan tilanteessa kuin tilanteessa huippulaatuista kuvaa.
Jos aiot kuvata sisällä, tutki ensin mitä valonlähteitä tilasta löytyy valmiiksi. Ikkunasta lankeava luonnonvalo toimii usein kauniina päävalona. Sen sijaan vihertävän sävyiset loisteputket voi olla viisaampi sammuttaa ja korvata salamalla tai ledivalolla. Hämärässä kynttilöiden valaisemassa tilassa taas ei kannata väläytellä kirkkaalla salamalla, vaan säilyttää tunnelma viemällä kohde riittävän lähelle kynttilöitä. Samasta suunnasta voi antaa lisäpotkua vaikkapa ledipaneelilla, jonka päällä on kellertävä kalvo liekkien lämpimän sävyn säilyttämiseksi.
Ulkokuvauksessa on niin ikään omat kikkansa. Ihmisiä ei kannata kuvata suoraan kirkkaassa auringonpaisteessa, vaan ennemmin etsiä sopiva puun tai rakennuksen varjo, missä valo on pehmeämpää. Toinen vaihtoehto on käyttää heijastavia pintoja täytevalon aikaansaamiseksi. Lisää tietoa luonnonvalossa kuvaamisesta löydät aiemmasta blogistamme.
Tämä blogiteksti on pelkkä pintaraapaisu valaisun maailmaan. Erilaisia valaisutilanteita ja -tyylejä on teoriassa loputtoman monta ja eri tilanteisiin soveltuvaa valokalustoa jos jonkinlaista. Kuten kaikessa kuvaamiseen liittyvässä, myös valaisussa harjoitus ja uusien ideoiden rohkea kokeilu tekevät mestarin.
