Myynti
Tarjouspyyntö
Sijainti
Kirjoittajan kuva Kirjoittanut: Hannu Rantakallio
Kategoriassa Markkinointi /

Mistä kotisivujen hinta muodostuu?

Julkaistu:

Uusien nettisivujen hankkimista suunnittelevaa askarruttaa tietysti ihan ensimmäisenä kotisivujen hinta. Sivuston voi itse kasata tosi edullisesti erilaisilla nettisivustojen rakennusalustoilla, joita netti on pullollaan. Noille palveluille on varmasti paikkansa esimerkiksi harrastustoiminnan esittelyssä tai vaikkapa järjestötoiminnan yhteystietosivuna. Yrityksen tai ammatinharjoittajan kannattaa kuitenkin valita ammattilaisen toteuttama sivusto, sillä se maksaa itsensä takasin monin kerroin ja toimii paremmin markkinoinnin pohjana.

Monesti ”nettisivukoneiden” suuret lupaukset, kuten ”luo kotisivut 10 minuutissa” jäävät vain sanahelinäksi. Näiden palveluiden vertailu ja käytön oppiminen on aikaa vievää sekä työlästä, eivätkä ne teknisesti ole riittävän laadukkaita nousemaan hakukoneissa. Liiketoimintaa ja myyntiä harjoittaessa näitä ”tee-se-itse-kotisivujen” luontipalveluita ei voi missään nimessä suositella. Tällaisia palveluita ei pidä sekoittaa netissä toimiviin sivustoalustoihin, kuten WordPress, Drupal tai vaikkapa Wix. Ne ovat osaavissa käsissä toimivia alustoja, joita myös asiakkaan on helppo oppia itse päivittämään ja käyttämään.

Kaikki palvelut ja työ luonnollisesti maksavat jotain. Hinnoittelu onkin hyvä perustaa kuluvaan työaikaan ja materiaalikustannuksiin. Siksipä eri palveluntarjoajien eri laajuisia nettisivutarjouksia voi olla vaikea verrata keskenään. Hinta muodostuu projektin monista eri osa-alueista, jotka ammattilainen osaa valita juuri sinun tarpeisiisi. Väärässä paikassa ei kannata säästää. Esimerkiksi nettisivuja varten tehtävä tekstisisällöntuotanto kannattaa antaa ammattilaisen osaaviin käsiin. Alle olen listannut osa-alueita, joista kotisivujen hinta lopulta muodostuu.

1. Sivuston laajuus

Suurin hintaan vaikuttava seikka on sivuston laajuus. Montako sivua ja alasivua sivustolta löytyy? Minkä verran sisältöä on? Mitä toiminnallisuuksia (esimerkiksi tarjouspyyntölomake) sivustolla tarvitaan? Tuleeko sivustolle blogi tai esitelläänkö siellä tuotteita, jotka vaativat automaattista kategorisointia? Jokainen osanen lisää luonnollisesti kustannuksia. Aloittavalle yritykselle riittää monesti yksinkertainen ns. one-pager -nettisivu, joka on kustannuksiltaan edullisin. One-pager -sivustoa voidaan kuitenkin tulevaisuudessa laajentaa vastaamaan kasvavan yrityksen tarpeita.

2. Sisällöntuotanto

Monesti nettisivutarjoukset eivät pidä sisällään tekstisisällöntuotantoa, joten on hyvä varmistaa palveluntarjoajalta, kuuluuko se hintaan. Houkutuksena on tehdä sisällöt itse ja säästää väärässä paikassa. Jos nettisivujen tilaajalta löytyy osaamista sisältöjen luontiin kannattaa oma näkemys ja ideat tuoda esille nettisivujen tuottajalle. Sisältöjen tulisi kuitenkin palvella kahta tarkoitusta: käyttäjää ja hakukoneita. Monesti tilaajan itse tuottamat sisällöt eivät kata molempia tarpeita, jolloin sivuston täysi potentiaali jää saavuttamatta.

3. Käytettävyys

Etenkin laajemmat sivustot vaativat hieman enemmän aikaa käytettävyyden suunnitteluun. Käytettävyyttä suunnitellessa pitää miettiä sivuston käyttötarkoitusta, esimerkiksi ostopolun ja navigoinnin kannalta. Nykyään jo perustavanlaatuinen vaatimus sivustolle on sen responsiivisuus, eli skaalautuminen eri laitteisiin. Se ei kuitenkaan välttämättä ole itsestäänselvyys kaikilla alustoilla tai teemoilla. Varmuudella voidaan kuitenkin sanoa, että jokainen nettisivuprojekti vaatii mobiilinäkymän optimointia ja säätöä parhaimman käyttökokemuksen saamiseksi.

4. Valokuvaus ja kuvankäsittely

Nettisivujen visuaalinen tyyli rakentuu tyylikkäistä brändivalokuvista. Jotta sivusto antaisi ammattimaisen ja viimeistellyn kuvan yrityksestä, palvelusta tai tuotteesta, pitää kuvien olla laadukkaita. Valokuvat ovat tärkeä osa markkinointiviestintää ja ne antavat toiminnalle palvelualttiit kasvot. Myös henkilöstökuvat ovat tärkeässä asemassa lisäämässä toiminnan läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta. Nettisivuprojektin yhteyteen varaamme usein yhden työpäivän käytettäväksi valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn.

5. Mahdollinen video

Video on tehokas keino lisätä sivuston visuaalista ilmettä ja informaatiivisuutta. Videolla herätetään asiakkaan mielenkiinto sekä jätetään positiivinen muistijälki. Videolla voidaan myös tehostaa hakukonenäkyvyyttä. Videotuotanto nettisivuprojektin yhteydessä voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti, sillä video on hyvä pitää lyhyenä, eikä ääniä tarvita. Yksi työpäivä riittää usein videon kuvaukseen ja editointiin.

6. Hakukoneoptimointi

Uudet sivut tulisi rakentaa jo valmiiksi hakukoneystävällisinä ja tekstisisältö toteuttaa niin, että tärkeät sisällöt löytyvät oikeista paikoista. Parhaimmat tulokset vaativat kuitenkin pitkäjänteisempää optimointityötä pidemmällä aikavälillä. Sivuston tekniikka vaatii nopeusoptimointia ja sivusto pitää analytiikan ja indeksoinnin vuoksi liittää Googlen palveluihin. Tarvitaan myös laajempi hakusana-analyysi, jotta sisällöt osataan rakentaa vastaamaan asiakkaiden Googlessa tekemiä hakuja.

7. Verkkokauppa

Verkkokaupan toteuttaminen lisää työmäärää huomattavasti. Verkkokaupassa pitää olla yritykselle helppo systeemi uusien tuotteiden lisäämiseen, jonka haltuunotto vaatii usein myös koulutusta. Tuotteille voi olla tarve saada erilaisia esittely- tai tarjousominaisuuksia. Myös tuotekategorioiden määrä ja maksutavat lisäävät kustannuksia. Verkkokauppaan voidaan tarvita lisäksi uusia tuotekuvia, joita on kustannustehokkaampaa kuvata projektin yhteydessä.

Eritasoisten nettisivuprojektien hintoja:

-”Tee-se-itse” -kotisivujen hinta liikkuu suurin piirtein 15€-50€/kk. Riippuen palvelun laajuudesta.
– Meidän hinnat alkaen one-pager (yhden sivun) -nettisivuista: 790€ (alv 0%).
– Laajempi yrityksen nettisivusto, jossa useita alasivuja ja artikkeleita eri kategorioissa, sisällöntuotantoa, valo- ja videokuvausta: 3000-8000€.
– Suuret sivustoprojektit sivuille, joissa kymmeniä tai jopa satoja alasivuja brändiuudistuksen kanssa: yli 10000€.

Uusimmat blogit