GTK Mintec – Joustavaa videotuotantoa

Videotuotannot vievät joskus kauas kotoa. Näin kävi, kun meihin otti yhteyttä GTK Mintec Outokummusta, Joensuun läheltä.

Tehtävänämme oli kuvata video, joka esittelisi GTK Mintecin tutkimusyksikköä ja sen toimintaa. Organisaatio tutkii esimerkiksi malmien kemiallista rikastamista.

Heti suunnitteluvaiheessa kävi ilmi, että pitkä välimatka ei olisi tuotannon ainoa haaste. Laitoksen murskaamon kuvaaminen olisi äärimmäisen tärkeää, mutta etukäteen ei voitu olla varmoja siitä, minä päivänä murskaamo olisi toiminnassa. Suunnittelimme siis kuvausaikataulumme avoimeksi: sovimme ensimmäisen kuvauspäivän ajankohdan ja toisen päivän ajankohta tulisi selviämään vasta paikan päällä.

Niinpä videosisällöntuottaja Tapio ja sisällöntuottaja Riku pakkasivat kaluston autoon ja hurauttivat lumisen Suomen läpi Outokumpuun. Paikalle saavuttiin sunnuntai-iltana, jotta kuvaamaan päästiin maanantaina heti aamusta. Ensimmäinen kuvauspäivä sujui erinomaisesti, kuvattu materiaali oli näyttävää ja kaikki tarvittu saatiin taltioitua. Samalla selvisi, että kuvaukset voisivat jatkua heti seuraavana päivänä, mikä oli logistisesti best-case-scenario.

Myös toinen kuvauspäivä alkoi suotuisissa merkeissä. Iltapäivällä saatiin kuitenkin kuulla, että murskaamon puolella oli tapahtunut konerikko. Tämä tarkoitti, että tarvittaisiin vielä kolmaskin kuvauspäivä, joka vielä kaiken lisäksi menisi seuraavalle viikolle. Olimme kuitenkin varautuneet siihen, että aikataulu eläisi, joten sovimme uuden kuvauspäivän ajankohdan ja palasimme Ouluun.

Seuraavalla viikolla kuvausryhmä (tällä kertaa Tapion sijasta mukana visuaalinen suunnittelija Anssi) matkasi taas Itä-Suomeen. Kuvaukset saatiin suoritettua näppärästi ja ongelmitta ja Ouluun päästiin palaamaan heti kuvauspäivän päätteeksi.

Videoprojekti sisälsi siis kosolti matkustusta. Pystyimme toteuttamaan kuvausreissut kuitenkin kustannustehokkaasti, mitä asiakkaamme arvosti. Vaikka toimimme pääasiassa Oulussa ja sen lähialueilla, kulkeutuu kalusto helposti mukana kaukaisempiinkin kohteisiin.

Projektin lopputulos on monipuolinen ja informatiivinen esittelyvideo, jossa käydään läpi GTK Mintecin tutkimuslaitoksen toimintaa ja tutkimusketjun eri vaiheet. Äänitimme asiakkaan toiveesta videoon myös englanninkielisen voice-overin. Videolla on tarkoitus markkinoida kansainvälistä kaivosalan koulutusohjelmaa, jossa osa opetuksesta tapahtuu GTK Mintecin tiloissa.

Saimme asiakkaalta positiivista palautetta tuotannosta. GTK Mintecin johtava asiantuntia Jason Yang kuvaili projektia seuraavalla tavalla:

Their work was impressive. We were very happy working with Mainostoimisto Luma. They made a flexible schedule for filming according to our requirements, even when our timetable was tight. During the filming in Outokumpu we had very good collaboration. They worked efficiently and attempted to improve the filming quality.

Tarvetta uusille kotisivuille?

Kuulisimme mielellämme lisää projektistasi, tarjouspyynnön jättäminen ei sido sinua mihinkään

Samankaltaisia töitä