Somekuvien koot 2024 – näppärä muistilista
Julkaistu
Moni sosiaaliseen mediaan kuvia ladannut on huomannut niiden laadun heikkenevän tai kuvan rajautuvan väärin. Nämä ongelmat vältämme lataamalla kuvat palveluun valmiiksi oikeassa kuvasuhteessa ja sopivan kokoisena. Varsinkin maksetussa mainonnassa on tärkeää, että lopputulos on juuri sitä mitä halutaan. Sama koko ei tietenkään käy joka alustalle, ja palvelujen sisälläkin on useampia eri mittoja kuvien eri tarkoituksiin. Kaiken kukkuraksi kuvakoot vaihtuvat aika ajoin ja perillä pysyminen voi olla vaikeaa.
Tähän blogiin on koottu tärkeimmät tämänhetkiset mitat ja asetukset valokuville ja videoille, mitä käyttää yleisimmissä eri somekanavissa.
Pikseleistä ja kuvasuhteista
Selvyyden vuoksi kerrottakoon tähän alkuun, että kuvien koot on ilmoitettu pikseleinä, ensin vaaka- ja sitten pystysuunnassa. Sama pätee kuvasuhteen kanssa, mikä on ilmoitettu suluissa pikseleiden jälkeen. Eli esimerkiksi 1080 x 1920 pikselin kuva on pystykuva, jossa on vaakasuunnassa 1080 pikseliä, pystysuunnassa 1920 pikseliä, ja jonka kuvasuhde on 9:16.
Ilmoitetut pikselit ovat optimaalisen näkymisen minimisuosituksia, eli voit siis ladata kuvia tätä suurempina, mutta tällöin palvelu pakkaa kuvan tilan säästämiseksi (eli käytännössä huonontaa laatua). Ikävää, mutta ei välttämättä näy kaikissa kuvissa merkittävästi.
Oikea kuvasuhde sen sijaan on erittäin tärkeää, varsinkin jos kuvassa on tekstiä tai muita elementtejä, joiden on näyttävä kokonaan. Monet palvelut mahdollistavat kuvan rajaamisen vielä ennen julkaisua, mutta jos olet esimerkiksi suunnittelemassa mainoskuvaa, on oikea kuvasuhde tietysti otettava huomioon jo kuvankäsittelyssä. Yleisesti kannattaa suosia pystykuvasuhteita niin valokuvissa kuin videoissa, koska älypuhelimen näytöltä katseltaessa ne näkyvät tuolloin suurempina.
Kuvankäsittelyohjelmissa voidaan säätää myös valokuvan resoluutiota (PPI, pixels per inch tai DPI, dots per inch), mutta tällä ominaisuudella on merkitystä vain kuvia tulostaessa tai painaessa. Digitaalisessa muodossa olevan kuvan tai videon resoluutiosta puhuttaessa tarkoitetaan yleensä vain pikselien määrää pysty- ja vaakasuunnassa. Tiedostomuodoista yleisimmin käytetyt ovat JPG ja PNG. Jos kuvasi sisältää paljon grafiikkaa ja/tai tekstiä, voit päästä parempaan lopputulokseen PNG-muodolla.
Facebook on nykyisin hyvin monitahoinen palvelu, joten kuviakin on vaikka minkä kokoisena. Tärkeää on huomata, että kuvat näkyvät syötteessä pienempinä, kuin missä ne kannattaa ladata (ja miten ne näkyvät kuvaa klikatessa). Jos lataat useita kuvia kerralla, huomioi, että ne rajautuvat syöte-näkymään “karuselliin” esim. neliöiksi riippuen kuvien määrästä. Jos taas teet Facebookiin mainoksia, kuvakoko ja -suhde riippuvat mainoksen sijainnista, joten nämä kannattaa aina tarkistaa tapauskohtaisesti.
Profiilikuva: vähintään 170 x 170 (1:1). Näin kuva näkyy itse profiilisivulla optimaalisena, mutta kuva kannattaa ladata kuitenkin normaalin julkaisun tapaan.
Kansikuva: 851 x 315 (noin 2,7:1). Mobiilinäkymässä kansikuvat rajautuvat sivuilta, huomioi tämä rajauksen asettelussa!
Julkaisukuva (vaaka): 1200 x 630 (1,91:1)
Julkaisukuva (neliö): 1200 x 1200 (1:1)
Julkaisukuva (pysty): 630 x 1200 (1:1,91)
Facebook stories (valokuva tai video): 1080 x 1920 (9:16)
Video (vaaka): 1280 x 720 tai 1920 x 1080 (16:9). Facebook suosittelee videon lataamista MP4- tai MOV-muodossa ja kuvataajuudella 24, 25 tai 30 fps. Paras laatu ja pienin pakkauksen määrä saadaan, kun videon tiedonsiirtonopeus (bit rate) on 12–16 Mbps. Kestoltaan video voi olla enimmillään 4 tuntia ja tiedostokooltaan 4 GB.
Instagramin alkutaipaleella kaikki kuvat olivat neliöitä, mutta nykyisin kuvan voi ladata hyvin vapaasti eri kuvasuhteissa. Pääasiassa kännykällä selailtavassa palvelussa pystykuva erottuu kuitenkin parhaiten. Vaakaleveydeksi mille tahansa kuvasuhteelle on helppo valita aina sama 1080 pikseliä.
Profiilikuva: 320 x 320 (1:1)
Syöte (neliö): 1080 x 1080 (1:1)
Syöte (vaaka): 1080 x 566 (1,91:1) Huom. tämä kuvasuhde minimikorkuinen
Syöte (pysty): 1080 x 1350 (4:5) Huom. tämä kuvasuhde maksimikorkuinen
Video / kuva (Reels, Stories): 1080 x 1920 (9:16)
Video (julkaisu, vaaka): 1080 x 608 (16:9)
Video (julkaisu, neliö): 1080 x 1080 (1:1)
Video (julkaisu, pysty): 1080 x 1350 (4:5)
Maksimikesto videoille on Instagramin syötteessä kasvanut 10 minuuttiin, kunhan tiedostokoko pysyy alle 650 MB (erityisoikeudet saaneet tilit voivat ladata jopa 60 minuutin videoita, joiden maksimikoko on 3,6 GB). Videoiden tiedostomuodoksi käy MP4 tai MOV ja kuvataajuudeksi suositellaan vähintään 30 fps. Reels-videon maksimikesto on 60 sekuntia ja maksimi tiedostokoko 250 Mb. Stories-videot Instagram paloittelee automaattisesti 15 sekunnin osiksi.
X
Vuonna 2023 Twitter vaihtoi nimensä lyhyeksi ja ytimekkääksi X:ksi. Alun perin vahvasti tekstisisältöön painottunut somekanava on nykyisin varsin vastaanottavainen myös monenlaiseen kuva- ja videosisältöön.
Profiilikuva: 400 x 400 (1:1)
Kansikuva: 1500 x 500 (3:1)
Julkaisu (vaaka): 1600 x 900 (16:9). Kuvia voi ladata käytännössä missä kuvasuhteessa vain, mutta syötteeseen ne rajautuvat tilanteesta riippuen välille 16:9 – 4:5.
Julkaisu (pysty): 1080 x 1350 (4:5)
Video (vaaka): 1280 x 720 (16:9) (suositus, todellinen maksikoko 1920 x 1200 (16:10))
Video (neliö): 720 x 720 (1:1) (suositus, todellinen maksimikoko 1080 x 1080)
Video (pysty): 720 x 1280 (9:16) (suositus, todellinen maksimikoko 1080 x 1920)
Pituus kaikille videoille enintään 140 sekuntia, maksimi tiedostokoko 512 MB ja tuetut tiedostomuodot MP4 ja MOV. Kuvasuhde voi vaihdella välillä 1:2,39 – 2,39:1.
Profiilikuva: 400 x 400 (1:1)
Kansikuva: 1128 x 191 (noin 5,9:1)
Julkaisu (vaaka): 1200 x 627 (1,91:1)
Julkaisu (neliö): 1080 x 1080 (1:1)
Julkaisu (pysty): 627 x 1200 (1:1,91)
Tarina: 1080 x 1920 (9:16)
Video: 1920 x 1080 (16:9) on LinkedInin suositus, mutta kaikki kuvasuhteet välillä 1:2,4 – 2,4:1 ovat mahdollisia, ja voit ladata videoita myös 4K:na ja 60 fps -kuvanopeudella. Tärkeänä huomiona kuitenkin, että latauslaadusta riippumatta LinkedIn pakkaa videot joka tapauksessa melko huonolaatuiseksi, mikä on valitettavan ikävää. Maksimikesto on 10 minuuttia ja tiedostokoon raja on 5 GB. Tiedostomuodoista LinkedIn ei ole kranttu, sopivia ovat .ASF, .AVI, .FLV, .MOV, .MPEG-1, .MPEG-4, .MP4, .MKV ja .WebM. Videomainoksille on omat speksinsä, ne kannattaa katsoa LinkedInin omasta ohjeesta.
Tiktok
TikTok on suunniteltu alusta alkaen puhelimen pystynäytölle, eli suositeltava kuvakoko niin valokuvalle kuin videolle on näissä molemmissa tuttu pystyyn käännetty Full HD.
Profiilikuva: 200 x 200 (1:1)
Julkaisu: 1080 x 1920 (9:16)
TikTokissa on edelleen hämmentävä rajoitus riippuen mitä kännykän käyttöjärjestelmää käytät: Android-puhelimen sovelluksella voit ladata maksimissaan 72 MB tiedostoja, IOS-järjestelmässä koko on selkeästi isompi 287,6 MB. Maksimipituus videolle on molemmissa 3 minuuttia, ja tiedostomuodoksi kelpaa .MP4 tai .MOV.
Youtube
Vaikka YouTube onkin videopalvelu, tarvitsee kunnon kanava tietysti hienon profiilikuvan ja kansikuvan. Myös personoidut videoiden esikatselukuvat eli ”thumbnailit” ovat suosittuja nykyään, ja nekin kannattaa ehdottomasti tehdä oikean kokoisena.
Profiilikuva: 800 x 800 (1:1)
Kansikuva: vähintään 2560 x 1440 (16:9). Huom. Mobiilinäkymässä kuva rajautuu 1235 x 338 pikselin kokoon, joten huolehdi, että olennaisin sisältö on kuvan keskellä kyseisen kokoisella alueella.
Videon esikatselukuva (thumbnail): 1280 x 720 (16:9)
Video: Perinteiselle 16:9 -kuvasuhteelle suositeltuja kokoja ovat 3840 x 2160 (4K) tai 1920 x 1080 (HD). Myös esim. 4:3 ja 2,39:1 kuvasuhteita tuetaan, tiedostomuodoista MOV, MPEG4, MP4, AVI, WMV, FLV, 3GPP ja WebM. Suositeltu bitrate “normaalille” MP4 1080p-videolle on 16 Mbps. Maksimi tiedostokoko on 128 GB ja maksimikesto 12 tuntia (vaatii Google-tilin vahvistamisen).
Ota yhteyttä
Voimmeko olla avuksi?
Jätä tarjouspyyntö lomakkeen kautta. Asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä kolmen arkivuorokauden sisällä.