Myynti
Tarjouspyyntö
Sijainti
Kirjoittajan kuva Kirjoittanut: Tapio Lehtinen
Kategoriassa Sisällöntuotanto / Sosiaalinen media / Valokuvausta /

Somekuvien koot 2023 – näppärä muistilista

Julkaistu:

Moni sosiaaliseen mediaan kuvia ladannut on huomannut niiden laadun heikkenevän tai kuvan rajautuvan väärin. Nämä ongelmat vältämme lataamalla kuvat palveluun valmiiksi oikeassa kuvasuhteessa ja sopivan kokoisena. Varsinkin maksetussa mainonnassa on tärkeää, että lopputulos on juuri sitä mitä halutaan. Sama koko ei tietenkään käy joka alustalle, ja palvelujen sisälläkin on useampia eri mittoja kuvien eri tarkoituksiin. Kaiken kukkuraksi kuvakoot vaihtuvat aika ajoin ja perillä pysyminen voi olla vaikeaa.

Tähän blogiin on koottu tärkeimmät tämänhetkiset mitat ja asetukset valokuville ja videoille, mitä käyttää yleisimmissä eri somekanavissa.

Pikseleistä ja kuvasuhteista

Selvyyden vuoksi kerrottakoon tähän alkuun, että kuvien koot on ilmoitettu pikseleinä, ensin vaaka- ja sitten pystysuunnassa. Sama pätee kuvasuhteen kanssa, mikä on ilmoitettu suluissa pikseleiden jälkeen. Eli esimerkiksi 1080 x 1920 pikselin kuva on pystykuva, jossa on vaakasuunnassa 1080 pikseliä, pystysuunnassa 1920 pikseliä, ja jonka kuvasuhde on 9:16.

Ilmoitetut pikselit ovat optimaalisen näkymisen minimisuosituksia, eli voit siis ladata kuvia tätä suurempina, mutta tällöin palvelu pakkaa kuvan tilan säästämiseksi (eli käytännössä huonontaa laatua). Ikävää, mutta ei välttämättä näy kaikissa kuvissa merkittävästi.

Oikea kuvasuhde sen sijaan on erittäin tärkeää, varsinkin jos kuvassa on tekstiä tai muita elementtejä, joiden on näyttävä kokonaan. Monet palvelut mahdollistavat kuvan rajaamisen vielä ennen julkaisua, mutta jos olet esimerkiksi suunnittelemassa mainoskuvaa, on oikea kuvasuhde tietysti otettava huomioon jo kuvankäsittelyssä. Yleisesti kannattaa suosia pystykuvasuhteita niin valokuvissa kuin videoissa, koska älypuhelimen näytöltä katseltaessa ne näkyvät tuolloin suurempina.

Kuvankäsittelyohjelmissa voidaan säätää myös valokuvan resoluutiota (PPI, pixels per inch tai DPI, dots per inch), mutta tällä ominaisuudella on merkitystä vain kuvia tulostaessa tai painaessa. Digitaalisessa muodossa olevan kuvan tai videon resoluutiosta puhuttaessa tarkoitetaan yleensä vain pikselien määrää pysty- ja vaakasuunnassa. Tiedostomuodoista yleisimmin käytetyt ovat JPG ja PNG. Jos kuvasi sisältää paljon grafiikkaa ja/tai tekstiä, voit päästä parempaan lopputulokseen PNG-muodolla. 

Facebook

Facebook on nykyisin hyvin monitahoinen palvelu, joten kuviakin on vaikka minkä kokoisena. Tärkeää on huomata, että kuvat näkyvät syötteessä pienempinä, kuin missä ne kannattaa ladata (ja miten ne näkyvät kuvaa klikatessa).

Julkaisukuva (vaaka): 1200 x 630 (1,91:1)

Julkaisukuva (neliö): 1200 x 1200 (1:1)

Julkaisukuva (muut kuvasuhteet): Julkaisuja voi jakaa muissakin kuvasuhteissa, mutta esim. pystykuvasta facebook tai muut lähteet eivät kerro tarkempaa infoa. 1200 pikseliä lienee hyvä vähimmäismäärä aina kuvan pitkälle sivulle. Jos lataat useita kuvia kerralla, huomioi, että ne rajautuvat syöte-näkymään “karuselliin” esim. neliöiksi riippuen kuvien määrästä.

Profiilikuva: vähintään 180 x 180 (1:1). Näin kuva näkyy itse profiilisivulla optimaalisena, mutta kuva kannattaa ladata kuitenkin normaalin julkaisun tapaan.

Profiilin kansikuva: 820 x 315 (2,6:1). Mobiilinäkymässä kansikuvat rajautuvat sivuilta, huomioi tämä rajauksen asettelussa!

Ryhmän tai tapahtuman kansikuva: 1200 x 628 (1,91:1)

Linkki tai mainos: 1200 x 628 (1,91:1). Huom. mainoskuvien kokoihin on lukuisia vaihtoehtoja riippuen mainoksen sijainnista!

Facebook stories (valokuva tai video): 1080 x 1920 (9:16)

Video (vaaka): 1280 x 720 tai 1920 x 1080 (16:9). Facebook suosittelee videon lataamista MP4- tai MOV-muodossa ja kuvataajuudella 24, 25 tai 30 fps. Paras laatu ja pienin pakkauksen määrä saadaan, kun videon tiedonsiirtonopeus (bit rate) on 12–16 Mbps. Kestoltaan video voi olla enimmillään 4 tuntia ja tiedostokooltaan 4 GB.

Instagram

Instagramin alkutaipaleella kaikki kuvat olivat neliöitä, mutta nykyisin kuvan voi ladata hyvin vapaasti eri kuvasuhteissa. Pääasiassa kännykällä selailtavassa palvelussa pystykuva erottuu kuitenkin parhaiten. Leveydeksi mille tahansa kuvasuhteelle on helppo valita aina sama 1080 pikseliä.

Syöte (neliö): 1080 x 1080 (1:1)

Syöte (vaaka): 1080 x 566 (1,91:1) Huom. tämä kuvasuhde minimikorkuinen

Syöte (pysty): 1080 x 1350 (4:5) Huom. tämä kuvasuhde maksimikorkuinen

Profiilikuva: 320 x 320 (1:1)

Tarinakuva: 1080 x 1920 (9:16)

Video (julkaisu, vaaka): 1080 x 608 (16:9)

Video (julkaisu, neliö): 1080 x 1080 (1:1)

Video (julkaisu, pysty): 1080 x 1350 (4:5)

Maksimikesto videoille on Instagramin syötteessä kasvanut 10 minuuttiin, kunhan tiedostokoko pysyy alle 650 MB (erityisoikeudet saaneet tilit voivat ladata jopa 60 minuutin videoita, joiden maksimikoko on 3,6 GB). Videoiden tiedostomuodoksi käy MP4 tai MOV ja kuvataajuudeksi suositellaan vähintään 30 fps.

Video (Reels, Stories): 1080 x 1920 (9:16)

Reels-videon maksimikesto on 60 sekuntia ja maksimi tiedostokoko 250 Mb. Stories-videot Instagram paloittelee automaattisesti 15 sekunnin osiksi.

Twitter

Alun perin vahvasti tekstisisältöön painottunut Twitter on nykyisin varsin vastaanottavainen myös monenlaiseen kuva- ja videosisältöön.

Profiilikuva: 400 x 400 (1:1)

Kansikuva: 1500 x 500 (3:1)

Linkkikuva: 800 x 418 (1,91:1)

Julkaisu: 1600 x 900 (16:9). Kuvia voi ladata käytännössä missä kuvasuhteessa vain, mutta syötteeseen ne rajautuvat tilanteesta riippuen välille 16:9 – ~5:4.

Video (vaaka): 1280 x 720 (16:9) (Twitterin suositus, todellinen maksikoko 1920 x 1200 (16:10))

Video (neliö): 720 x 720 (1:1)

Video (pysty): 720 x 1280 (9:16)

Pituus kaikille videoille enintään 140 sekuntia, maksimi tiedostokoko 512 MB ja tuetut tiedostomuodot MP4 ja MOV. Kuvasuhde voi vaihdella välillä 1:2,39 – 2,39:1.

Linkedin

LinkedInissä kuvakoot riippuvat osittain siitä, onko kyseessä yksityishenkilön vai yrityksen profiili. Nyt tarkkana!

Julkaisu tai linkki: 1200 x 627 (1,91:1)

Profiilikuva: vähintään 200 x 200 (1:1), suositeltu 400 x 400 (1:1)

Profiilin kansikuva: 1584 x 396 (4:1)

Yrityksen profiilikuva: 300 x 300 (1:1)

Yrityksen kansikuva: vähintään 1192 x 220 (n. 5,42:1), suositeltu 1536 x 768 (n. 5,9:1)

Tarina: 1080 x 1920 (9:16)

Video: 1920 x 1080 (16:9) on suositeltu, mutta kaikki kuvasuhteet välillä 1:2,4 – 2,4:1 ovat mahdollisia. Voit ladata videoita myös 4K:na ja 60 fps -kuvanopeudella, mutta sujuvan toiston varmistamiseksi on parempi pysyä perinteisemmässä teräväpiirrossa ja 25 tai 30 fps taajuudessa. Maksimikesto on 10 minuuttia ja tiedostokoon raja on 5 GB. Tiedostomuodoista LinkedIn ei ole kranttu, sopivia ovat .ASF, .AVI, .FLV, .MOV, .MPEG-1, .MPEG-4, .MP4, .MKV ja .WebM. Videomainoksille on omat speksinsä, ne kannattaa katsoa LinkedInin omasta ohjeesta.

Snapchat JA Tiktok

Snapchat ja TikTok on suunniteltu puhelimen pystynäytölle, eli suositeltava kuvakoko niin valokuvalle kuin videolle on näissä molemmissa tuttu pystyyn käännetty Full HD.

Julkaisu: 1080 x 1920 (9:16)

Molemmat palvelut hyväksyvät MP4- ja MOV-tiedostomuotoja. Snapchatin rajoitukset videolle ovat 3-10 sekuntia ja 32 MB.

TikTokissa on edelleen hämmentävä rajoitus riippuen mitä kännykän käyttöjärjestelmää käytät: Android-puhelimen sovelluksella voit ladata maksimissaan 72 MB tiedostoja, IOS-järjestelmässä koko on selkeästi isompi 287,6 MB. Maksimipituus videolle on molemmissa 3 minuuttia.

Youtube

Vaikka YouTube onkin videopalvelu, tarvitsee kunnon kanava tietysti hienon profiilikuvan ja kansikuvan. Myös personoidut videoiden esikatselukuvat eli ”thumbnailit” ovat suosittuja nykyään, ja nekin kannattaa ehdottomasti tehdä oikean kokoisena.

Profiilikuva: 800 x 800 (1:1)

Kansikuva: 2048 x 1152 (16:9). Huom. Mobiilinäkymässä kuva rajautuu 1235 x 338 pikselin kokoon.

Videon esikatselukuva (thumbnail): 1280 x 720 (16:9)

Video: Perinteiselle 16:9 -kuvasuhteelle 3840 x 2160 (4K) tai 1920 x 1080 (HD) ovat suositeltuja kokoja. Myös esim. 4:3 ja 2,39:1 kuvasuhteita tuetaan, tiedostomuodoista MOV, MPEG4, MP4, AVI, WMV, FLV, 3GPP ja WebM. Suositeltu bitrate “normaalille” MP4 1080p-videolle on 16 Mbps. Maksimi tiedostokoko on 128 GB ja maksimikesto 12 tuntia (vaatii Google-tilin vahvistamisen).

Pyydä tarjous

Onko yrityksesi somemarkkinointi kunnossa?

Jätä tarjouspyyntö lomakkeen kautta. Asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä kolmen arkivuorokauden sisällä. Laitetaan yrityksesi somemarkkinointi ja -viestintä kuntoon!

Uusimmat blogit